Miten vihreästä tuli hankalaa vasemmisolle?

15.9.2017


Vaikka vihreyden tulisi olla luonteva osa vasemmistoa, ei se tunnu sinne oikein istuvan. Miksi näin ja mistä se voisi juontaa juurensa? Tätä pohtii SKP:n Uudenmaan piirisihteeri blogissaan.

Aamukahvilla kasaantui seuraava hypoteesi. Toivottavasti ne, jotka olivat aikalaisia, voisivat kertoa olenko osunut sinne päinkään.

Pohdin sitä, miten ympäristöliike, feminismi ja solidaarisuus ovat luiskahtaneet pois työväenpuolueiden rukkasista ja miksi. Niidenhän pitäisi oikeastaan olla aivan sen ytimessä, mutta kuitenkin nyt käydään kovaa kamppailua vihreiden kanssa mm. näiden käsitteiden haltuun ottamisesta ja toisaalta niiden soveltamisesta luontevaksi osaksi vasemmistolaista politiikkaa.

Päädyin olettamaan, että tämä vaikeus saattaisi olla jäljitettävissä Koijärven kumisaappaisiin. Silloin ammoisella 70-luvulla kun vihreät muuttuivat kansanliikkeestä puolueeksi, he olivat vahvasti yhden asian puolue, joka kampanjoi radikaalillla toiminnalla ja ajatuksilla, sekä ennen kaikkea ympäristöteemalla. Silloiset demarit ja kommunistit veikkaukseni mukaan reagoivat tähän tekemällä pesäeroa risupartaradikaaleihin vahvistamalla duunari-imagoaan. Silloin tämä olikin ihan toimiva strategia ja vihreät joutuivat odottelemaan aikaansa melko pitkään.

Kerran omaksuttu toimintatapa jää helposti selkäytimeen kun se on sinne vailla juntattu. Vaikka sittemmin myös vasemmisto on halunnut ottaa haltuunsa vihreän sävyt ja muutkin värit, on tuo asenne ollut huomattavan hankala pyyhkiä pois. Nyt kun se olisi suorastaan välttämätöntä, se on jo siirtynyt myös äänestäjien alitajuntaan. Uskottavaan muutokseen tarvitaan siis muutakin kuin julkilausumia ja uusia ohjelmalinjauksia.

Mielestäni tuo asenne kuitenkin voidaan muuttaa niin puolueissa kuin äänestäjissäkin, mutta se vaatii paljon määrätietoista työskentelyä. Ja ne ohjelmatkin pitää päivittää. Kommareilla siihen on nyt hyvä sauma kun takarajaksi on asetettu seuraava edustajakokous keväällä 2019. Omalta osaltani aionkin ryhtyä toimeen jo tänä syksynä. 

Kyllä se tästä iloksi muuttuu. Marx kun edelleen on ihan pätevä äijä avaamaan sitä, miksi luonnon ja ihmisen etu jää aina kapitalismissa jalkoihin, eikä sen korjaamiseen riitä kepeä konsumerismi.

Alkuperäiseen blogitekstiin pääset tästä.