Tulonjakoa muutettava työntekijöiden eduksi!

20.12.2019


SKP-Uudenmaan Puheenjohtaja Arto Viitaniemen kannanotto Uudenmaan piirijärjestön puolesta

Tulonjakoa muutettava työntekijöiden eduksi
Työntekijöiden on aika saada suurempi osuus heidän työllään luomasta tuloksesta.
Palkattomien kiky-tuntien sijaan tarvitaan reilut palkankorotukset ja avauksia työajan
lyhentämiseen ansiotasoa alentamatta. On myös palautettava kiky-sopimuksella työntekijöiden
maksettavaksi siirretyt työantajille kuuluvat sotu-maksut tai korvattava ne täysimääräisesti
palkkoja korottamalla.
Työnantajat pyrkivät EK:n tiukassa ohjauksessa palkkojen reaaliseen alentamiseen ja muihin
työehtojen heikennyksiin. Työvoimakustannusten alentamista perustellaan kilpailukyvyn
parantamisella.
Todellisuudessa yritysten työvoimakustannukset ovat Suomessa esimerkiksi teollisuudessa
selvästi alemmat kuin keskeisissä ns. kilpailijamaissa. Yhtiöt ovat saaneet lisäksi miljardien
eurojen helpotuksia veroihin ja maksuihin. Kilpailijamaissa, kuten Saksassa, on myös pakkoja
korotettu moninkertaisesti enemmän kuin työnantajat Suomessa ovat tarjonneet.
Reaalista kilpailukykyä parantavien investointien sijasta suurin osa yhtiöiden liikevoitoista
jaetaan osinkoina niiden omistajille. Yhtiöiden jakamat osingot nousivat viime vuonna
ennätystasolle 26 miljardiin.
SKP:n Uudenmaan piirijärjestö tukee ammattiliittojen vaatimuksia paremmista työehdoista.
Toteuttamalla korotukset euromääräisinä ja sisällyttämällä sopimuksiin tasa-arvoerä on
korjattava naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkkojen jälkeenjääneisyyttä. Naisten
palkkatason korjaaminen on välttämätöntä erityisesti julkisella sektorilla.
Postin työntekijöiden lakkotaistelu ja muiden ammattiliittojen laaja tuki sille osoitti, että
ammattiyhdistysliike voi joukkovoimallaan saada tuloksia.
19.12.2019
SKP:n Uudenmaan piirijärjestö

Liitteet