Luottamuksen arvoista politiikkaa

29.11.2021

Suomalaiset eivät luota hyvinvointiyhteiskunnan kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin. Politiikassa tarvitaan vaihtoehto, jonka kommunistit tarjoavat.

Syyskuun lopulla julkistetun tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät luota hyvinvointiyhteiskunnan kykyyn vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Vain noin joka kolmas suomalainen uskoo, että keskeiset instituutiot kykenevät ottamaan kansalaisten tarpeet hyvin huomioon tulevaisuuden suurissa muutoksissa, todetaan E2 Tutkimus -tutkimuslaitoksen raportissa.

Heikointa luottamus on poliittiseen päätöksentekoon, Euroopan unioniin ja työnantajajärjestöihin.

Tulokset eivät meitä kommunisteja yllätä. Ristiriita valtapuolueiden sanojen ja tekojen kanssa on ollut jo pitkään räikeä. Istuvan Sanna Marinin hallituksen teot esimerkiksi ilmastokriisin torjunnassa, köyhyyden vähentämisessä tai suurten varallisuuksien verottamisessa ovat täysin riittämättömiä. 

Eduskuntavasemmistolla ei ole mitään halua eikä voimaa haastaa suurpääoman valtaa, joka kaventaa tavallisen duunarin, eläkeläisen ja muuten vähävaraisen elintilaa sekä tuhoaa demokratian rippeetkin voitontavoittelun tieltä. 
Tilastojen mukaan koronapandemia on vain kasvattanut globaaleja tuloeroja. Kaikki eivät todellakaan ole samassa veneessä, kun koronan aiheuttamia kriisejä ryhdytään purkamaan. 

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on muun muassa se, mikä tulee olemaan yksityisten terveyspalvelujen asema. Syksyn verotiedot kertoivat, miten esimerkiksi Mehiläisen johto sai satojatuhansia euroja tuloja per nuppi. Ei voi olla kohtuullista, että ihmisten terveydellä tehdään bisnestä.

Aluevaaleissa suomalaiset ovat tämänkin osalta paljon vartijana. Tärkeintä on käydä vaikuttamassa vaaleissa. Kannattaa tarkkaan punnita, kenelle äänensä antaa. Vaihtoehtoja nykypolitiikalle on olemassa. Kommunisteilla on Uudellamaallakin ehdokkaita jokaisella vaalialueella. 

Kommunistinen puolue on uudistumassa. Työn alla on tuore puolueohjelma, ja ensi kesänä järjestettävässä edustajakokouksessa muun muassa puheenjohtaja vaihtuu.

Nyt on hyvä hetki tulla mukaan vaikuttamaan ja tekemään radikaalia, vasemmistolaista politiikkaa. Yhteystiedot löydät näiltä verkkosivuilta.

 Tervetuloa!