Lisää rahaa sote-palveluihin

4.1.2022

Jonkun täytyisi edustaa ihmistäkin, ja siksi lähdin mukaan aluevaaleihin, sanoo Lapinjärvellä asuva Jukka Ahokas.

Lapinjärveläinen Jukka Ahokas asuu Uudenmaan rajalla pienessä kunnassa. Ahokkaan mielestä kotiseudulla näkyy jo nyt sote-palvelujen keskittämisen ongelmat ja yleinen rahanpuute. Myös yksityistäminen etenee viime eduskuntavaalien alla annetuista lupauksista huolimatta.

– Koen, että enemmän kuin nippeliosaamista byrokraattisista detaljeista tarvitaan tulevaan muutokseen mukaan ihminen puhumaan asioista jokin muu kuin raha edellä. Tarvitaan ihan tavallisten ihmisten ääni nostamaan asioita esiin, korostaa Ahokas. 

Kokemusta löytyy

Ahokas – kuten monet muutkin suomalaiset – on koko ikänsä elänyt suomalaisen sote-järjestelmän piirissä ja käyttänyt sen palveluja. Se tuo kokemusta. 

– Olen myös työskennellyt sote-alalla ehkä sen yhdestä suurimmista ongelmakohdista eli vanhuksille suunnatuissa asumispalveluissa, ja sitä kautta on ymmärrys työntekijän kannalta oleellisiin asioihin. Järjestelmien tasolla onneksi voin luottaa siihen tietoon ja osaamiseen, jota on taustalla kommunistisessa puolueessa monien eri asiantuntijoiden ja pitkän linjan ammattilaisten tietotaidon muodossa.

– Kommunistien kollektiivisen toimintavan vuoksi minulla on käytössäni kaikki se osaaminen ja tieto, jota puolueesta löytyy. En ole tässäkään siis yksin ja edusta vain itseäni, vaan puoluetta ja ihmisiä heidän kanssaan.

Sikaa säkissä

Sote-mallissa tuntuu Ahokkaan mielestä moni asia olevan keskentekoinen. Kansalaisille syntyy helposti vaikutelma, että nyt myydään sikaa säkissä. 

– Ongelmalliselta kuulostaa, että kustannusten nousun leikkaus korvattaisiin vain 80-prosenttisesti. Minun silmiini se näyttäytyy sisäänrakennetulta leikkurilta, joka paitsi luo palvelujen karsinta- ja keskityspainetta, eikä vaikuta hyvältä hoitajapulan kannalta, jonka suurimpana syynä näen alan heikon palkkauksen ja alimitoitetut hoitajamitoitukset yhä edelleen. Se poistaa päättäjiltä poliittisen vastuun leikkaupäätöksien tekemisestä.

Näivettyvät sote-palvelut luovat tulevaisuudessakin tilaa yksityiselle bisnekselle.

– Niitä paljon puhuttuja markkinoita luodaan, vaikka tosiaan vaalien alla muuta luvaten on valtaan noustu.

Hokkuspokkus-temppuja ja asevarustelua

Ahokkaan mukaan aluevaaleissa on kyse niin monesta tärkeästä asiasta, että on vaikea nostaa esille vain paria erityistä. 

– Ehkä kuitenkin tärkeää olisi jonkun ääneen todeta tosiasia, että kysymys on rahan puutteesta. Ei siis niin, etteikö yhteiskunnassa rahaa olisi, vaan ettei rahaa laiteta kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin. 

Ahokas muistuttaa, että riittävillä resursseilla olisi saatu ihan toimivat palvelut nykyisenkin järjestelmän puitteissa.

– Näen sote-uudistuksen jonkinlaisena hokkuspokkus-temppuna, jolla ohjataan ihmisten huomio muualle. En usko asioiden juurikaan korjaantuvan ilman että ohjataan rahaa asioihin. Tietysti uudistuksessa on kyse myös suurten eduskuntapuolueitten keskinäisistä valtapeleistä. Jonkun täytyisi edustaa ihmistäkin, ja siksi lähdin mukaan.

Ahokas ei voi olla ihmettelemättä, kuinka aseisiin löydetään rahaa kymmeniä miljardeja lähivuosikymmeninä.

– Asevarustelun puitteissa nousee uusia hankkeita jatkuvasti ennen kuin edellinen miljardiostos saadaan kunnolla valmiiksi nuijituksi. On kyseenalaistettava nykyiset prioriteetit! vaatii Jukka Ahokas.