Annetaan Kuuban elää!

3.4.2024

Kuuban lippu Kuuban Suomen suurlähetystön edustalla, lippu liehuu tuulessa, taustalla näkyy rakennuksen tiiliseinää ja ikkunoita, kuva otettu alhaalta kadulta.
Kuuban lippu Kuuban Suomen suurlähetystön edustalla Helsingissä. Kuva: Kuuban Suomen suurlähetystö.

Yhdysvaltojen ylläpitämä Kuuban kauppasaarto on julma rikos, joka halveksuu kansan oikeutta rakentaa omaa tulevaisuuttansa. Kauppasaarto ei ainoastaan aiheuta kärsimystä Kuuban kansalle vaan myös vaikeuttaa maan kehittymistä ja täyden potentiaalin saavuttamista. Kansainvälisen yhteisön tuomitseman taloudellisen sodankäynnin vastustamisen ohella on tärkeää tunnustaa Kuuban saavutukset ja pyrkimykset hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien hyväksi sekä maan merkittävä panos kansainvälisessä avustus- ja solidaarisuustyössä. SKP:n Uudenmaan piirijärjestö osoittaa pysyvän tukensa Kuuban kansalle ja sosialismille. 

Tukalissa oloissa yli 60 vuotta kestäneen kauppasaarron varjossa Kuuba on kuitenkin saavuttanut huomattavia yhteiskunnallisia edistysaskelia. Koulutus on maksutonta kaikilla asteilla ja tasoltaan maailman parhaimmistoa, terveydenhuolto ennaltaehkäisevää ja maksutonta, työllisyysaste korkea julkisen sektorin vahvan roolin takia sekä kulttuuria ja taidetta arvostetaan ja kulttuurielämään osallistuminen nähdään kaikkien oikeudeksi. Myös kuubalaisen osallistuvan lähidemokratian toteutumisessa on esimerkkiä otettavaksi muualle maailmaan. Asumisen perusoikeuden toteutuminen turvataan pitämällä asumisen hintataso edullisena. 

Kuuban lääkärit ovat olleet keskeisessä roolissa monissa kansainvälisissä terveyskriiseissä, kuten Ebola-epidemiassa Afrikassa ja koronapandemiassa ympäri maailmaa. Kuubassa kehitettiin kolme omaa koronarokotetta. Lisäksi Kuuba on lähettänyt lääkäreitä ja muita asiantuntijoita hätäavuksi katastrofialueille eri puolille maailmaa.

Yhdysvaltojen asettama kauppasaarto sekä Kuuban lisääminen ”terrorismia tukevien maiden” listalle haittaa vakavasti Kuuban kykyä tarjota peruspalveluita kansalaisilleen ja toteuttaa kehityshankkeita. Se vaikuttaa negatiivisesti ruokaturvaan, terveydenhuoltoon ja taloudelliseen kehitykseen. Kuuba ei esimerkiksi voi ostaa vapaasti lääkkeitä, instrumenttaja tai teknologiaa, joiden komponenteista yli 10 prosenttia on peräisin Yhdysvalloista. Monien koneiden, varaosien ja lääkkeiden hankkiminen välikäsien kautta tulee Kuuballe jopa 30-40 prosenttia kalliimmaksi kuin läheltä ostettuna. Otsikoissa ollut polttoaineiden hinnankorotus on suoraa kauppasaarron ja ”terroristilistan” vaikutusta.

Suomen on toimittava voimakkaasti kauppasaarron lopettamiseksi sekä tiivistettävä diplomaattisia suhteita, kauppaa ja yhteistyötä Kuuban kanssa. 

YK:n yleiskokous on vuodesta 1992 tuominnut joka kerta Kuuban kauppasaarron. Viimeksi saarron puolesta äänesti enää Yhdysvallat ja Israel. Painostusta Yhdysvaltoihin on lisättävä tämän epäoikeudenmukaisen ja haitallisen kauppasaarron poistamiseksi. Kuubaa on tuettava sen pyrkimyksissä tarjota ihmisarvoista elämää kansalaisilleen ja osallistua aktiivisesti globaaliin solidaarisuustyöhön. Suomen on toimittava voimakkaasti kauppasaarron lopettamiseksi sekä tiivistettävä diplomaattisia suhteita, kauppaa ja yhteistyötä Kuuban kanssa. 

Kansoilla on oikeus elää, vaikka Yhdysvallat ei demokraattisesti valitusta linjasta pitäisikään.

SKP:n Uudenmaan piirijärjestö