Leikkaukset uhkaavat vanhusten päivätoimintaa Vantaalla

2.11.2022

Vantaan kaupunki suunnittelee leikkauksia vanhusten matalan kynnyksen päivätoimintaan. Vantaan Sanomien haastatteleman Marjatta-Säätiön toiminnanjohtajan Mari Niemi-Saaren mukaan 30 000 euron leikkaukset voivat merkitä jopa koko toiminnan lopettamista. Myyrastin ja Havurastin päivittäiseen ohjelmaan osallistuu viitisenkymmentä senioria.

Rastitoiminnan jatko on ollut vaakalaudalla aiemminkin, mutta sitä on pyöritetty sekä Vantaan kaupungin että Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stean rahoituksella. Mikäli kaupunki nyt vetää omat rahansa pois on todennäköistä, että Stean osuuskin on katkolla. Tämä merkitsee suositun päivätoiminnan loppua. Toiminnanjohtajan mukaan rahoitusleikkaukset merkitsevät sitä, että hankkeella ei ole varaa palkata ammattitaitoista henkilökuntaa. Vapaaehtoisten varassa rastitoimintaa ei voi pyörittää. Henkilökunnan pätevyydellä on merkitystä, koska toimintaan osallistuu mös mielenterveysongelmaisia.

Yhteisöllistä toimintaa tarvitaan lisää

Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jiri Mäntysalo pitää kaupungin ehdotusta avustuksen leikkaamisesta pöyristyttävänä.

– Valitettavasti tämänkaltaisilla ehdotuksilla Vantaan kaupunki osoittaa, että sen prioriteetit ovat ennemmin lyhytnäköisessä menojen leikkaamisessa kuin ihmisten hyvinvoinnissa.

Mäntysalo muistuttaa, että panostukset ihmisten terveyteen ja jaksamiseen tuovat pitkällä juoksulla fiksua säästöä ja laajaa hyötyä myös taloudellisessa mielessä.

– Vanhusten päivätoiminnalla on merkittävä ja välitön positiivinen vaikutus vanhusten kunnon ylläpitoon, mielenterveyteen ja elämänlaatuun. Muun muassa näistä tärkeistä syistä ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä toimintaa pitää Vantaalla vahvistaa ja lisätä, sanoo Mäntysalo.