Vartijamielivallan on loputtava

20.1.2023

Ison Omenan kauppakeskus Espoossa. Kuva: Lauri Rantala / Flickr

Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piirin piirikomitea tuomitsee Espoon Isossa Omenassa tapahtuneen vartijaväkivallan. Nainen menehtyi kauppakeskuksessa yksityisen Securitas- vartiointiliikkeen vartijoiden väkivallan takia. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja sitä, epäilläänkö tapahtumiin liittyvän rikosta.

Jo tätä ennen viranomaiset ovat käynnistäneet tutkimuksen Avarnin vartijoiden epäiltyjen väkivallantekojen ja väärinkäytösten vuoksi.

Järjestyshenkilöiden ja vartijoiden liiallinen voimankäyttö on ollut yleisesti tiedossa pitkään, mutta ongelmalle ei ole tehty käytännössä mitään. Esimerkiksi Into Kustannuksen pamfletti Muutaman töhryn tähden kertoi jo reilut kymmenen vuotta sitten vartiointiliikkeiden mielivallasta katutaiteilijoita kohtaan Helsingissä.

Uudenmaan piirin kommunistit huomauttavat, että yksityinen vartiointibisnes on heikosti koulutettujen ihmisten matalapalkka-ala. Alalle työllistetyille ei anneta kunnon koulutusta eikä välineitä. Vaativaan työhön järjestyksenvalvojaksi voi kouluttautua nopeimmillaan viikossa ja vartijaksi kolmessa viikossa.

Alan kriteerejä, koulutusta ja palkkausta pitää parantaa ja yksityisen vartiontibisneksen valvontaa kiristää. SKP:n Uudenmaan piirin piirikomitean mielestä se ei kuitenkaan riitä. On puututtava tapaan, jolla Suomessa on julkista tilaa yksityistetty ja vartioinnin ja valvonnan tarpeita kasvatettu.

Vartiointia ja valvontakameroita lisäämällä ei kasvateta kaikkien turvallisuutta vaan suojellaan omistavan luokan varallisuutta. On toistuvia esimerkkejä siitä, että valvontaa ja kuritoimenpiteitä kohdistetaan etnisesti profiloituihin, vähävaraisiin tai muuten pikkuporvarillisesta kunniakansalaisesta poikkeaviin henkilöihin.

Me kommunistit haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmisten pahoinvointia ja yhteiskunnallisia ongelmia ratkotaan muilla keinoilla kuin kurikoneistoilla, olivatpa ne julkisia tai yksityisiä. Kestävä, tasa-arvoinen yhteiskunta ei voi rakentua kurin ja tarkkailun kasvattamiselle.

Eduskuntavaaliehdokkaita lisää

SKP:n Uudenmaan piiri asetti myös kaksi uutta eduskuntavaaliehdokasta. Varatuomari Arjo Suonperä sekä lastentarhanopettaja Hannele Manner (sitoutumaton) ovat ehdolla Espoosta.

Aiemmin ehdolle ovat asettuneet Heikki Ekman, Jari Karttunen, Ossi Kähmi, Thea Lausa sekä Jiri Mäntysalo Vantaalta, Matti Christensen Keravalta sekä Jukka Ahokas Lapinjärveltä.